Valokuvat järjestykseen

Jokaisella on vähintäänkin tuhansia valokuvia tallennettuna puhelimen eri sovelluksiin, kameraan ja monesti myös iPadin uumeniin. Usein kuvia tulee poistettua ja järjesteltyä vasta siinä vaiheessa, kun laite alkaa huomauttelemaan käytettävissä olevan muistin täyttymisestä. Miten kuvakaaoksen saisi näppärästi taltutettua ja kuvat järjestykseen? Valokuvien järjestely voi kuulostaa ahdistavalta ajatukselta, sillä digiaikana kuvia tulee otettua vähän joka tilanteessa. Kuvien määrä on kasvanut huimaavasti verrattuna filmikuvien aikaan. Lue tästä vinkit kuvien järjestämiseen:

1. Kokoa kuvat pilvipalveluun

Kuvia löytyy usein monista eri laitteista, ja puhelimen vaihdon myötä kuvien kohtalo voi mietityttää. Kuvia voi olla tallennettuna ulkoisille kovalevyille ja muistitikuille, eikä kukaan enää muista mitä on tallennettu mihinkin paikkaan. Muistikortit ja erilaiset laitteet ovat epävarmoja tallennuspaikkoja, eikä niitä pitäisi ajatella kuvien lopullisena säilytyspaikkana. Kiinteät laitteet rikkoutuvat ennen pitkää eikä kuvat välttämättä ole enää palautettavissa. Kuvat kannattaisikin siirtää luotettavaan pilvipalveluun. Puhelimen asetuksista voi säätää kuvat tallentumaan automaattisesti haluttuun verkkopalveluun. Jotkut palvelut pienentävät kuvakoon automaattisesti, mutta useimmiten kuvien tarkkuus säilyy kuitenkin riittävän hyvänä. Puhelimen asetuksista voi myös säätää suosikkikuviksi merkityt kuvat tallennettavaksi pilvipalveluun ja loput kuvat jäävät laitteeseen talteen. Kuvien tallentamiseen on useita vaihtoehtoja, esimerkiksi Google Drive OneDrive, Dropbox tai Applen iCloud. Jos haluaa varmistaa muidenkin pääsyn kuvien katselemiseksi, kannattaa varmistaa miten palvelussa kuvia saa jaettua muille käyttäjille. Voi olla järkevää esimerkiksi jakaa käyttöoikeuksia eri kansioihin, johon yhteiset tärkeät kuvat on tallennettu.

2. Poista kaikki turha

Varsinkin puhelimella tulee räpsittyä kuvia, eikä epäonnistuneitakaan otoksia tule aina poistettua. Samasta tilanteesta otetaan paljon kuvia, eikä heilahtaneitakaan hävitetä. Lopulta kuvia on tuhansia, joista vain pieni osa ovat sellaisia, joita haluttaisiin säilyttää. Kaikkien kuvien kahlaaminen on kuitenkin aikaa vievä urakka. Tietokoneelta voi löytyä kaiken varalta useaan kertaan ladattuja varmuuskopioita. Kannattaa harkita urakkaa helpottamaan sovellusta, joka tunnistaa samankaltaiset kuvat, ja kysyy käyttäjältä mitkä niistä halutaan säilyttää. Sovellus helpottaa urakkaa huomattavasti ja läpikäytävien kuvien määrä pienenee. Kuvista kannattaa poistaa myös ne, joihin ei liity erityisiä muistoja. Erilaisia maisema- ja kasvikuvia saattaa kertyä huomaamatta satoja. Mikäli kuvia ei ole tarkoitus käyttää myöhemmin, kannattaa ne tuhota sen enempää miettimättä. Usein vain ihmisiä ja tuttuja paikkoja kuvatuilla valokuvilla on merkitystä.

3. Muista selkeys

Kuvia voi järjestää kansioihin lukemattomilla eri tavoilla. Vuosilukukansiot ovat joillekin toimiva ratkaisu. Vuosikansioihin voi tehdä halutessaan alikansioita erilaisille tapahtumille, kuten juhlille tai matkoille. Kannattaa kuitenkin noudattaa samaa tapaa järjestellä, eikä tehdä poikkeuksia koska ne vaikeuttavat kuvien löytymistä. Järjestelmästä ei kannata tehdä liian monimutkaista. Systeemi kannattaa pitää yksinkertaisena, jotta kuvat tulee siirrettyä saman tien oikeaan paikkaan. Kuvia ei kannata jättää järjestämättä koska silloin kaaos on pian valmis. Kuvien automaattinen lajittelu ja niiden suodatus tulee varmasti lisääntymään uusien sovellusten myötä.

4. Mieti asennettasi

Mieti miksi otat valokuvia, mitä haluat muistella? Onko kaikki pakko kokea linssin läpi? Kuvien järjestäminen pysyy yksinkertaisena, jos turhia kuvia ei räpsitä satoja. Usein googlettamalla löytyy parempilaatuisia kuvia matkakohteista, joten haluatko ottaa itse lisää kuvia? Mieti mistä haluat muistoja valokuvien muodossa? Monesti ihmiset haluat muistella läheisiään ja lähiympäristöön liittyviä asioita. Monesti näkymä kotikadun varrelta kiinnostaisi, mutta sellaisia kuvia ei ole tullut otettua. Jos mietit mitä haluat muistella, osaat ehkä paremmin kuvata juuri sellaisia asioita, joista saat talteen ne arvokkaimmat muistot ja asiat. Kuvia ei tarvitse olla uuvuttavaa määrää, jota et koskaan jakaisi käydä läpi, riittää kun ne tärkeimmät ovat tallessa.

5. Miten haluaisit katsella kuviasi?

Kuvien paljous saa kuvat unohtumaan kovalevyille ja muistikorteille. Harvoin kenelläkään riittää aikaa ja energiaa, saati mielenkiintoa, käydä loputonta kuvasuota läpi. Olisi hyvä miettiä, mihin kuvat kannattaisi tallentaa, jotta niitä tulisi myös katseltua. Rakkaimmista kuvista voi teettää paperiset versiot albumiin tai kuvakirjan. Hyvälaatuiset kuvat säilyvät pitkään. Kuvien yhteyteen kannattaa kirjoittaa ketä kuvissa on, ja missä kuvat on otettu. Nuoret eivät välttämättä tiedä vanhempien tai isovanhempien tuttavia tai retkikohteita, mutta tieto saattaa kiinnostaa. Kuvia voi myös ladata sosiaaliseen mediaan muidenkin ihasteltaviksi. Voi olla kiva saada vuoden päästä muistutus Facebookilta hetkestä, jonka muuten olisi jo unohtanut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *