Data ja urheiluvedonlyönti – merkitystä löytyy

Nopeasti ajatellen urheiluveikkaus on nimenomaan veikkausta. Jos esimerkiksi viime kauden Valioliigan voittaja Liverpool kohtaa kotikentällään sarjanousija Leedsin, on Liverpoolin kotivoitto todennäköinen ja useimmat pelaajat laittaisivat euronsa Liverpoolille. Mutta voitto ei ole koskaan 100 % varma, ei ennen kuin tuomari puhaltaa pilliin ottelun lopuksi, ja siinä piilee urheiluvedonlyönnin suola. Miten siis vedonlyöntioperaattori voi päätyä esimerkiksi Liverpoolille 1,15 kertoimeen tai Leedsille vaikka 8,00 kertoimeen?

Tilastoja ja dataa

Urheiluvedonlyönti on yhdistelmä tilastomatematiikkaan, tietoa ja taitoa sekä onnea. Eilen esimerkiksi Suomi hävisi Helsingissä Kansojen liigan ottelun Walesille 0-1. Wales teki ottelun ainoan maalin noin kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua. Wales oli kansainvälisesti katsoen pieni suosikki ottelussa, eikä Suomella ollut kovin montaa vaarallista tilannetta koko ottelun aikana. Mutta ennen tuota Walesin voittomaalia suomalaisilla oli kulmapotku, jossa pääpallon voitti suomalainen Joel Pohjanpalo ja pallo tuli suoraan Leo Väisäselle, joka kuitenkin sai aivan avopaikasta pallon tolppaan. Pienellä onnella Leo olisi tehnyt maalin, ja ottelun lopputulos olisi ollut aivan toinen.

Tilastollisesti ja siitä matemaattisesti Wales oli siis voittaja ja tällä kertaa tilastot pitivät paikkansa, mutta jos Väisäsen ohjaus olisi osunut pari senttiä oikealle, olisi tulos ollut toinen, ja siksi välillä syntyy myös yllätyksiä ja joukkueet todella isoilla kertoimilla voittavat!

Urheilu ja virtuaalisuus

Nykyään monet huippujoukkueista ovat keränneet itselleen dataa muista joukkueista jo vuosien ajan. Ne joukkueet joilla on talous kunnossa, ovat voineet ostaa tätä dataa ja sitä kautta saada virtuaalisia ottelukoosteita peleistä, joita heille on tulossa. Virtuaalinen ottelu perustuu menneeseen tilastotietoon ja tämän hetken tietoon pelaajien loukkaantumisista, valmentajan suunnitelmista yms. Tätä tietoa on käyttänyt hyväkseen myös uusi suomalainen tekoäly, joka on laskenut tämän kauden NHL voittajaksi Tampa Bay Lightning joukkueen. Kylläkin arvio saattaa vielä muuttua kun kausi etenee ja tekoäly muokkaa ”ajatuksiaan” uuden datan tullessa sisään.

Suomi ja e-urheilu

Miksi suomalaiset pärjäävät e-urheilussa? Tilastollisesti nimittäin Suomessa on eniten e-urheilu miljonäärejä, kiitos Dota 2 The International voittojen. Mutta muutenkin pienestä Suomesta on e-urheilun huipulla monta pelaajaa. Varsinkin CS:GO ja tuossa Dota 2 pelissä. Kyllä muissakin peleissä suomalaiset kolkuttelevat aivan kärkipaikkoja, mutta CS:GO maailmanranking listalla on ollut jopa suomalainen joukkue sijalla kaksi. Tuo joukkue oli ENCE, joka palasi juuri tällä viikolla takaisin turnauksiin ja otti heti voiton tämän hetken maailmanlistan kakkosesta, tanskalaisesta Heroic tiimistä. CS:GO pelissä maailman parhaat viiden pelaajan joukkueet ovat todella tasavälisiä ja pelien tulokset saattavat vaihdella kohtaamisesta toiseen, mutta myös tässä lajissa pelataan tilastodatalla ja ottelut ovat urheiluvedonlyöntikohteita.

Esimerkiksi ENCE tipahti maailmanlistalla alaspäin tehdessään radikaaleja muutoksia omaan rosteriinsa. Nyt tänä kesänä joukkue teki lisää muutoksia ja nyt suunta näyttää taas hyvältä. Samalla toinen suomalainen tiimi, HAVU, on noussut myös kansainvälisille näyttämöille ja kolmas joukkue KOVA, on tulossa ”kovaa” taustalla.

Koska e-urheilu on tietokoneilla tapahtuvaa pelaamista, on tästä lajista vieläkin tarkempaa dataa saatavilla kuin esimerkiksi jalkapallosta tai jääkiekosta, joista niistäkin kerätään aivan valtava määrä tietoa jokaisesta ottelusta. Itseasiassa Suomessa on kehitetty älykiekko jääkiekko-otteluihin, eli peleistä kerätään entistä enemmän dataa tilastoihin ja entistä enemmän dataa tekoälylle rakentaa arvioita tulevista otteluista.

Harvoin kuitenkin vedonlyönnissä operaattori luottaa täysin tekoälyyn. Sen lisäksi jokaisella urheilulajille on omat asiantuntijansa, jotka seuraavat joukkueiden olosuhteita, pelaajien tekemisiä, valmentajia yms. Esimerkiksi tuo tämän viikkoinen ENCE vs HEROIC sai erikoisen muutoksen siitä, että tanskalaisten valmentaja siirrettiin sivuun juuri ennen ottelua. Syynä sivuun siirtämiselle oli valmentajan toiminta. Hän oli hyväksikäyttänyt pelistä löytynyttä bugia ja sai 6 kuukauden pelikiellon. On tilastollisesti ja reaalisesti luultavaa, että tuo valmentajan vaihtuminen päivää ennen tärkeätä ottelua näytteli merkittävää roolia Heroicin tappiossa. ENCE muuten pelaa tämän artikkelin ilmestymispäivänä ottelun venäläistä-ukrainalaista Natus Vincereä vastaan. Siinäkin tilastollisesti NaVi on hieman niskan päällä, mutta ENCE:llä on hyvät tilastot nimenomaan NaVia vastaan ja kertoimien ollessa ENCE:n puolella, olisi tässä paikka asetttaa oma veto nimenomaan suomalaisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *